Sinopsis
Maria Jyrkäs on neljääkymppiä lähestyvä Radio Suomen juontaja, joka on ikäänsä nähden kokenut paljon. Elämänsä varrella tekemistään pienistä ja isoista oivalluksista hän pakinoi Radio Suomen Melkein hereillä -aamushowssa aina maanantaisin. Voit lähettää palautetta suoraan Marialle osoitteeseen maria.jyrkas@yle.fi.
Episodios
-
Marian mielestä: Isät meidän
02/11/2015 Duración: 03minOn isänpäiväviikko. Sen kunniaksi haluan toivottaa hyvää isänpäivää teille kaikille erilaisille ja ainutlaatuisille isille. Hyvää isänpäivää sinulle, joka vietät ensimmäistä isänpäivääsi. Elämäsi on muuttunut lopullisesti. Enää et elä yhtään täysin huoletonta päivää, sillä lapsesi myötä sait lahjaksi myös valtavan vastuun. Sen vastuun mukana tuli rakkaus. Niin suuri rakkaus, että suurempaa ei ole, ei mitään eikä ketään kohtaan, ikinä. Hyvää isänpäivää myös sinulle sinne ruuhkavuosiin. Sinne vaipanvaihtojen, korvatulehduskierteen ja yövalvomisten keskelle. Aikaa, käsiä ja jaksamista on koko ajan liian vähän, kitinää, sotkua ja kiirettä koko ajan liikaa. Hyvää isänpäivää sinulle, joka kiiruhdat töistä ruokakaupan ja päiväkodin kautta kotiin läksyjä tarkistamaan, ruokaa laittamaan, harrastuslaukkua pakkaamaan ja kuljettamaan sekä omaa lastasi että liutaa naapurin lapsia jumppaan, musiikkiopistoon tai palloiluhalliin. Hyvää isänpäivää sinulle, joka tunnet huonoa omaatuntoa, kun kokous taas kerran venyy. Et
-
Marian mielestä: Muutos
26/10/2015 Duración: 04minKun ihmisen elämässä alkaa muutos, on syytä varautua siihen, että yhden asian sijasta uusiksi menee monta juttua. Näin minulle kävi, ja siinä sivussa tapahtui myös se ulkoinen muutos, josta viime viikolla kolumnissani kerroin. Sen jälkeen monet ovat kysyneet, mikä sai muutoksen alulle. Vastatakseni tähän lainaan tuntemattoman ajattelijan lausahdusta, joka suomennettuna menee kutakuinkin näin: Voidakseen muuttua, ihmisen on oltava lopen uupunut olemaan lopen uupunut. Minun kohdallani tämä pitää paikkansa. Muutos alkoi, kun ei ollut enää mahdollista jatkaa entiseen tapaan. Se entinen tapa oli täynnä suorittamista, opiskelua, maanista työntekoa ja perhe-elämää, joka ulospäin näytti kiiltokuvalta. Tavoittelin täydellisyyttä kaikessa, ja aika pitkälle onnistuinkin. Ainoastaan ruokailussa minä lipsuin. Se oli minun tapani hakea edes hetkeksi hyvää oloa. Toisista tulee juoppoja, minusta tuli syöppö. Siinä vaiheessa, kun tajusin saavuttaneeni lähes kaiken haluamani, mutta olin silti tyytymätön, tajusin viimein p
-
Marian mielestä: Kuinka paksun rasvakerroksen alta sisäinen kauneus näkyy?
08/10/2015 Duración: 04minOlipa kerran kolmekymppinen nainen. Nainen oli älykäs ja huumorintajuinen, ystävällinen, akateemisesti koulutettu, hyvä äiti ja tunnollinen työntekijä. Silti hänestä tuntui, että suurin osa ihmisistä ei nähnyt hänen todellista sisintään. Sosiaalisissa tilanteissa hän jäi usein ulkopuoliseksi ja huomaamatta. Hän tunsi itsensä isoksi seinäruusuksi. Tämä nainen oli nimittäin huomattavan ylipainoinen. Lääkärissä hänen vaivoihinsa tarjottiin avuksi laihduttamista, vaikka sairauden syy olisi lopulta ollut jossain ihan muualla. Kaupoissa hän sai palvelua vasta kun meni sitä erikseen pyytämään. Työelämässä hänestä tuntui joskus jopa siltä, että häntä pidettiin kilojensa takia tyhmänä. Miehiltä hän ei saanut huomiota, ei ainakaan naisena. Se tuntui erikoiselta, sillä hän itse tunsi itsensä vahvasti naiseksi. Ajan mittaan hän alistui tietynlaiseen sukupuolettomuuteensa. Hän ymmärsi, että sukupuolinen viehätysvoima on - ei aina, mutta usein - sidoksissa kauneusihanteisiin. Kaikki nämä kokemukset vaikuttivat hän
-
Marian mielestä: Sano se(ksi) ääneen
08/10/2015 Duración: 04minPikkutuhmien vitsien kertominen onnistuu monelta, mutta miten on rehellisen seksipuheen laita oman kumppanin kanssa? Se ei olekaan yhtä helppoa. On olemassa vuosikausia kestäneitä liittoja, joissa lakanoiden välissä on viileää ja joissa ei koskaan ole puhuttu seksiasioista niiden oikeilla nimillä. On sinkkuja jotka pettyvät kerta toisensa jälkeen, kun uusi tuttavuus ei tälläkään kertaa osannut lukea ajatuksia eikä koskettanut juuri sillä tavalla kuin pitäisi. Mikä tekee meistä niin häveliäitä? Ihminen on kuitenkin läpikotaisin seksuaalinen olento, rakastelun lopputulos. Miksi emme uskalla sanoa ja näyttää, mistä pidämme? Toisaalta - mitä muuta voi odottaa meiltä, joille peruskoulussa biologian tunnilla ihmisen sukupuolisuudesta opetetaan lisääntyminen, lisääntymisen ehkäisy ja sukupuolitaudit. Ei sanaakaan hellyydestä, läheisyydestä ja rakkaudesta - halusta ja tyydytyksestä nyt puhumattakaan. Ja kuitenkin ne ovat ihan yhtä lailla ihmisen biologiaa siinä missä jälkeläisten alkuunsaattaminenkin. Uskon, et
-
Marian mielestä: Katseella on väliä
05/10/2015 Duración: 03minSain äskettäin sähköpostiini kuvan itsestäni. Se oli otettu arkisessa tilanteessa, minun tietämättäni. Kuvan oli ottanut ja lähettänyt ihminen, joka on nähnyt minut monenlaisissa eri tilanteissa - suorastaan epäedustavanakin. Silti ensireaktioni kuvan nähtyäni oli ujo punastuminen. Miksi minua ujostutti? Näytän kuvassa hieman väsyneeltä, hiukseni hapsottavat, eikä nelikymppisen naisen iho ole enää sileä kuin kaksikymppisellä. Silti se on ihan hyvä kuva, jossa näytän itseltäni. Ujostelua ei siis selitä se, että kuva olisi huono. Johtuisiko ujous sittenkin siitä, että olen jo tottunut näkemään itseni sellaisena miltä itse hauan näyttää sosiaalisessa mediassa jaettavissa omakuvissa, selfieissä? Kun silmä tottuu päivitäisiin selfieihin - omiin ja toisten - muuttuu toisen ottama kuva harvinaisuudeksi. Toisen ottamaan kuvaan ei ole aseteltu mahdollisimman imartelevaa kuvakulmaa, eikä sitä ole paranneltu älypuhelimen kuvankäsittelyohjelmilla. Toisen ottama kuva on realistinen. Sekö minua ujostutti? Vai s
-
Marian mielestä: Sen koko ei ratkaise
28/09/2015 Duración: 03minKun mies ja nainen päätyvät rakastelemaan, ennemmin tai myöhemmin sivutaan yhtä aihetta - vähintäänkin sivulauseessa. Sen kokoa. Useimmiten mies ottaa asian esille itse. Ihan kuin pyytäisi vähän anteeksi. Puhun nyt miehen vatsasta. Sanotaan, että naiset stressaavat vartalonsa muodoista. Se on varmasti totta. Mutta yhtä totta on, että myös miehet miettivät omia muotojaan. Oman kokemukseni mukaan varsinkin vatsan pyöreys on miehille arka paikka, vaikka kyseessä olisi miten puoleensavetävä tai kokenut mies hyvänsä. Ja vaikka ylimääräistä ei paljoa edes olisi. Rakas mies. Jos päädymme riisumaan vaatteemme, vatsasi koolla ei ole mitään merkitystä. Kun kiedon käteni ympärillesi, teen sen siksi, että haluan tuntea sinut itseäni vasten. En siksi, että mittaisin vyötärösi ympärystä. Kun avaan puserosi napit, tahdon tuntea lämpimän ihosi, en arvostella vatsasi kokoa. Jos valitsee kumppaninsa pelkästään täydellisten mittojen perusteella, voi varautua huonoon seksiin. Kemiat eivät välttämättä kohtaa, vaikka si
-
Marian mielestä: Resepti unelmien toteuttamiseen
21/09/2015 Duración: 04minViime viikoilla puhuin siitä, miten elämä ei tottele suunnitelmiamme. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö uskoisi unelmiin ja niiden toteutumiseen. Päinvastoin. Monet suurista unelmistani ovat toteutuneet, ja ne tuottavat minulle suurta iloa nykyäänkin päivittäin. Viime vuosina toteutuneiden unelmieni listalla ovat muun muassa suuri muutos työelämässä, tupakoinnin lopettaminen, moottoripyöräilyn opetteleminen ja itseni treenaaminen rapakuntoisesta sohvaperunasta keskivertoa parempikuntoiseksi aikuiseksi. Tarkoitus ei ole kehuskella. Unelmien toteutumisessa kun ei ole kyse keijujen ripottelemasta taikapölystä tai poikkeuksellisesta tahdonvoimasta. Minä olen pohjimmiltani mukavuudenhaluinen ihminen. Olen vaan sattumalta löytänyt toimivan reseptin, jota olen toistanut unelmasta toiseen. Koska se ei ole salaisuus, kerron sen nyt sinulle. Kaikki alkaa unelmoinnista. On unelmoitava suurista - ja suuresti. Sellaisista asioista, jotka alkuun saattavat tuntua jopa saavuttamattomilta. Kun jokin toive palaa aja
-
Marian mielestä: Kaksi tietä
14/09/2015 Duración: 04minElämä on julmaa. Asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan. Useimmiten ne menevät jollain tavalla toisin. Ja joskus käy niin, että ne menevät katastrofaalisella tavalla juuri niin kuin niiden ei olisi pitänyt mennä. Minulle on käynyt niin. Kun olin haudannut kolme minulle rakasta asiaa puolen vuoden sisään - kaksi niistä ihan konkreettisesti - minulla oli valittavanani kaksi tietä. Saman valinnan ääressä on jokainen meistä silloin, kun toiveet ja todellisuus eivät omassa elämässä kohtaa. Ensimmäinen tie on helppo valita. Sen kun jatkaa vain samaa rataa. Sillä tiellä ihminen kantaa sylissään pettymystä. Vaikka tie on suora ja näköalat kauniit, kompuroi matkalainen jatkuvasti, koska pettymys on silmien edessä ja estää näkyvyyden. Vaikka saapuisi miten hienoon paikkaan tahansa, pettymys on aina mukana, ja se nostetaan aina kyytiin matkan jatkuessa. Pettymys on raskas matkatavara. Mitä kauemmin sitä kantaa, sitä enemmän se painaa ja pistää vihaksi. Hitto sentään, kaikki olisi niin kivaa ja hienoa, jos ei
-
Marian mielestä: Naiselta naiselle
07/09/2015 Duración: 03minKun mies avaa sinulle oven, hymyile ja kiitä. Jos hän ei avaa, avaa sinä se hänelle ja hymyile. Kun olet hänen kanssaan treffeillä ravintolassa, tilaa vaan se salamipizza, jota mielesi tekee, äläkä sitä kanasalaattia. Herkuttelemaan kykenevä nainen on viehättävämpi kuin tiukkapipoinen rasvapoliisi. Jos hän ei puolen vuoden tapailun jälkeen ole valmis sitoutumaan, hän ei ole sitä ikinä. Anna olla. Osaat ajaa autoa, moottoripyörää ja mitä tahansa ajoneuvoa yhtä hyvin kuin mies, jos haluat ja opettelet. Osaat myös tankata, vaihtaa renkaat tai viedä auton huoltoon. Useimmiten kyse on vain siitä, että et viitsi. Korkokengät eivät alenna arvoasi ihmisenä. Sen sijaan ne kohottavat kivasti rintojasi ja peppuasi. Kun olette sängyssä, älä mieti vartalosi ongelmakohtia. Se vain pilaa oman nautintosi. Mikäli yhtään olen ymmärtänyt oikein, miehen mielestä mikään ei ole kiihottavampaa kuin nainen, joka haluaa ja nauttii. Rentoudu. Joskus on parempi sietää pientä epäsiisteyttä kuin pilata tunnelma huomauttelemalla s
-
Marian mielestä: Naiselta miehelle
31/08/2015 Duración: 03minNainen ilahtuu, jos viet hänelle kukkia, mutta vielä enemmän hän ilahtuu, jos hän saa jakamattoman huomiosi. Jos saat hänet nauramaan, olet aika vahvoilla. Vastaa niihin viesteihin. Hän ei odota että vastaat välittömästi, mutta älä anna hänen odottaa päiväkausia. Kiire ei ole mikään syy. Se on hänelle vain osoitus siitä, mikä hänen paikkansa on sinun tärkeysjärjestyksessäsi. Jos et halua pitää enää yhteyttä, sano se suoraan. Jos hän on kiinnostunut rahoistasi enemmän kuin sinusta, hän ei ole se oikea. Se oikea rakastaa sinua, vaikka et omistaisi mitään. Älä silti oleta, että hän olisi valmis elättämään sinutkin. Hienhaju ei ole miehekästä eikä puoleensavetävää. Vatsakkuus tai hiustenlähtö sen sijaan eivät haittaa. Seksikkäintä sinussa on se, kun uskallat olla anteeksipyytelemättä persoonallinen oma itsesi. Parta pukee sinua. Oikeasti. Kokeile vaikka. Huomaat eron. Hän huomaa sen varmasti. Jos hänen alushousunsa ja rintaliivinsä sopivat täydellisesti yhteen, kun ensimmäisen kerran näet hänet vähissä
-
Marian mielestä: Lapsikoira räksyttää
24/08/2015 Duración: 03minKesällä keskellä erästä ihmissuhdedraamaa keksimme ystäväni kanssa kuvitteellisen hahmon, jonka toiminta kuvaa mielestämme osuvasti tiettyjen ihmisten käyttäytymistä: lapsikoira. Tämä kaikella rakkaudella ja kunnioituksella lapsia ja koiria kohtaan. Erikseen kummatkin ovat ihania, mutta lapsikoira on pelkästään rasittava. Lapsikoira nimittäin on ihminen, joka on tunne-elämältään jäänyt lapsen tasolle, ja siksi käyttäytyy kuin huonosti kasvatettu koira. Kun lapsikoira onnistuu jossain asiassa, se toistaa temppuaan ja esittelee sitä kaikille ketkä vaan jaksavat katsoa, niin kauan, että muita alkaa jo kyllästyttää. Lapsikoira itse on haltioissaan saamastaan huomiosta, eikä oman erinomaisuutensa keskellä ymmärrä lopettaa ajoissa. Kun muut eivät enää jaksa taputtaa samalle tempulle, lapsikoira loukkaantuu ja vetäytyy nurkkaan mököttämään. Sitten se luulee, ettei kukaan enää pidä siitä. Lapsikoira ajattelee, että sen arvo on riippuvainen siitä, miten hienoja temppuja se osaa. Kun lapsikoira mokaa, se nolostuu
-
Marian mielestä: Kuumien tiskivesien puolesta
08/06/2015 Duración: 03minOn olemassa ainakin kolme erilaista tapaa suhtautua asioihin, joita elämänsä aikana kokee ja tekoihin joita tekee. Yksi on ajatella, että jos jotain tarpeeksi haluaa, sen myös saa. Isot ratkaisut ovat omissa käsissä, ja ihminen voi itse muokata kohtaloaan. Toinen tapa on luottaa johdatukseen. Että ne asiat tapahtuvat, joiden on tarkoitettukin tapahtuvan - tekipä ihminen itse mitä tahansa. Kolmas tapa on uskoa hyvien tekojen tulevan palkituiksi. Niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa, ja niin edelleen. En täysin usko näistä mihinkään, mutta samalla uskon niihin kaikkiin. Uskon siihen, että elämä on elämää vasta, kun se tuntuu voimakkaasti omalta. On oikein tavoitella haluamaansa, vaikka joissain asioissa heittäytyisikin elämän kuljetettavaksi. Saa myös odottaa saavansa hyvää, jos sitä itsekin antaa. Sitä ei välttämättä saa sieltä mihin sen itse laittaa, mutta jostain kuitenkin. Tärkeintä on, että elämä ei ole mieto kompromissi, jossa mikään ei lopulta ole täysin tyydyttävää. Siinä vaiheessa kun arki tu
-
Marian mielestä: Haluaisitko ostaa vispilän?
25/05/2015 Duración: 02minOlen huolissani flirttailusta. Ei, en siksi, että se jotenkin alentaisi tai esineellistäisi meitä, vaan siksi, että pelkään tuon perinteisen kahden ihmisen välisen, täysin harmittoman ja iloa tuottavan kommunikaation tavan katoavan kulttuuristamme. Pieni vispilänkauppa esimerkiksi kauniina hymynä tai ääneen lausuttuna huomiona, ilman mitään taka-ajatuksia, piristää kenen tahansa päivää, oli ihminen sitten vapaa tai varattu. Mutta sellaisestakin moni nykyään pahoittaa mielensä. Flirttailua on niin helppo paheksua. Se voidaan tuomita ahdisteluksi, vokotteluksi, kevytkenkäisyyden merkiksi tai muuten vaan likaiseksi touhuksi, vaikka pohjimmiltaan kyse on kohteliaisuudesta. Väitän, että tasa-arvoajattelu on vääristänyt flirttailun oikeaa merkitystä. Ikään kuin olisi jotenkin naista alentavaa, jos mies pitää häntä viehättävänä ja osoittaa sen kauniilla tavalla. Mitä pahaa siinä on? Sivistymätöntä on olla näkemättä naisessa muutakin kuin pinta, tai tehdä härskejä ehdotuksia. Sellainen ei tee naiseen vaikutust
-
Marian mielestä: Leijonanmetsästys (eli tunneopas rautalangasta)
18/05/2015 Duración: 03minSiihen nähden, miten moni näistä kolumneistani käsittelee tunne-elämää, suhtaudun aika varauksellisesti psykologiseen tunnepuheeseen. Sillä tarkoitan loputonta jauhamista siitä, miten tunteita pitäisi työstää, miten niille pitäisi antaa tilaa ja miten itseään pitäisi kuunnella. Kuulostaa vaikealta ja monimutkaiselta. Minun mielestäni tunteet ovat lopulta aika yksinkertaisia. Siksi noudatankin niiden suhteen ohjetta, jonka olen ominut tutusta lastenlaulusta Leijonanmetsästys: Sitä ei voi ylittää. Sitä ei voi alittaa. Sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä läpi. Menetelmä toimii tunteessa kuin tunteessa. Se on myös helppo muistaa siinä vaiheessa, kun tunne meinaa tuntua liian voimakkaalta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että en tee tunteille muuta kuin annan niiden tulla ja mennä. Tunteita kun ei mielestäni tarvitse yrittää erityisesti hallita. Ne täytyy vain tuntea. Joskus tuntuu hyvältä, joskus pahalta. Useimmiten tuntuu siltä väliltä. Ilo on yksi hienoimmista tunteista. Kun sen aika on, nautin ja annan tunte
-
Marian mielestä: Seksivau ei ole intiimiä
11/05/2015 Duración: 02minMe paljastamme nykyään enemmän kuin koskaan. Alastomuus ei yllätä enää ketään. Sekä julkkikset että tavikset julkaisevat itsestään rohkeita kuvia Facebookissa ja Instagramissa. Peukkuja satelee. Julkkisten paljas pinta on näkyvillä myös lööppilehdissä päivittäin. Oho. Katso kuvat. Kaunotar näyttää kaiken. Seksivau. Ja mikäs siinä. Minäkin pidän ihon katselemisesta. Ihminen on kaunis. Me paljastamme myös kahden kesken. On täysin normaalia ja hyväksyttyä heittää vaatteet nurkkaan ventovieraan ihmisen edessä ja mennä sänkyyn. Sitä tapahtuu koko ajan. Eikä siinäkään ole mitään pahaa. Mutta mitä me riisumme, kun vaatteet on otettu pois? Mikä on intiimiä, kun alastomuus ja seksi ovat vain harmitonta viihdettä? Me luulemme olevamme rohkeita, mutta samalla suojaamme itseämme ehkä enemmän kuin ikinä. Todellinen intiimiys vaatii paljon enemmän kuin esittelykelpoisen pinnan. Rohkeaa on näyttää itsensä toiselle ihmiselle sen jälkeen, kun on itkenyt tuntikausia, eikä saa nyyhkytystä loppumaan. Uskaltautuminen tois
-
Marian mielestä: Rakastan sinua tuhat kertaa
04/05/2015 Duración: 02minOn lukemattomia tapoja sanoa “rakastan sinua”. Ne on vain osattava kuulla. Hyvää työpäivää. Voin käydä tänään kaupassa, ja sen jälkeen hakea sinut kotiin. Väsyttääkö sinua? Saanko hieroa hartioitasi? Laitoin saunan päälle. Ostin lempikarkkejasi. Jos olet oikein onnekas, kuulet rakkaudentunnustuksia päivittäin. Vilpittömästi sanottuna, tekoihin yhdistettynä. Ottaisitko aamiaista? Kaadoin sinulle kahvin valmiiksi. Käytin koiran ulkona. Vaihdoin lakanat. Siivosin vessan. Putsasin lattiakaivon.Voin hoitaa lasten harrastukset tänään. Rakastan sinua kuulostaa myös tältä: Kiitos kun tyhjensit astianpesukoneen. Ihanaa, että heräsit vauvan kanssa, ja minä sain nukkua pitkään. Ja tältä: Ajastin lohkolämmittimen sinulle valmiiksi aamua varten. Auto on tankattu. Rakkaus tuntuu väkevimmin arjen sivulauseissa. Rakastan sinua on huolenpidon ja välittämisen ilmaisuja, jotka menevät helposti ohi, jos et kuuntele. Hyvää matkaa. Aja varovasti. Muista kiinnittää turvavyö. Soita, kun pääset perille. Rakastan sinua
-
Marian mielestä: Suhteellisia rajoja
27/04/2015 Duración: 03minOpin jo lapsena, että kaikkea mitä haluaa ei saa. Kauemmin kesti oppia, että kaikkea mitä saa ei kannata ottaa. Rehellisesti sanottuna en osaa sitä kunnolla vieläkään. Joskus halu saada jotain - ja myös pitää saamastaan kiinni - on niin kova, ettei tajua hintaa, jonka siitä joutuu maksamaan. Kalliiksi on tullut, ainakin tähän asti. On helppoa hylätä sellainen, joka tuottaa pelkästään vahinkoa. Mutta hyvästelepä jotain, joka antaa myös suurta euforiaa - se kysyy luonnetta. Mitä vetovoimaisempi asia, sitä vaikeampi siitä on kieltäytyä. On vaikeaa mitata tai analysoida sitä, milloin kannattaa jatkaa ja milloin päästää irti. Valintatilanteet voivat tuntua mahdottomilta, jos kyse on tunneasioista. Itse yritän laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin miettimällä, miten tärkeitä tunteita itsellä on pelissä. Pari esimerkkiä: Nikotiiniriippuvainen haluaa tupakoida. Addiktion säännöllinen tyydyttäminen tuo suurta nautintoa, ja tapa on jo osa omaa persoonaa ja arkipäivän rutiineja. Sauhuttelija kyllä tietää, e
-
Marian mielestä: Elämän kevät
20/04/2015 Duración: 03minViime aikoina olen miettinyt paljon vuodenkiertoa ja sen merkitystä ihmismielelle. Yritin keksiä jonkin muun vertauksen kuin sen vanhan ja kuluneen luonnon kiertokulusta ja siitä, miten jotain vanhaa on kuoltava, jotta uutta voi syntyä, ja miten luonnossa kaikki tapahtuu ajallaan. En keksinyt. Tuo vertaus on oikeasti hyvä ja kuvaava. Me ihmiset olemme osa luontoa, emmekä ole nykypäivänä tunne-elämältämme yhtään sen nopeampia kuin tuhansia vuosia sitten. Kun tapahtuu kriisi tai elämänmuutos, me osaamme toimia nopeasti, järkevästi ja tehokkaasti. Me osaamme, koska on pakko. Jälkeenpäin voimme ihmetyksellä muistella tapahtunutta. Mutta siinä vaiheessa, kun muutos näyttää ulospäin olevan jo ohi, mielen sopeutuminen vasta alkaa. Mielemme ei erottele sitä, minkä sävyinen muutos on. Tottuminen uuteen on hidasta, vaikka muutos olisi positiivinenkin. Rakastuminen, lapsen syntymä tai uusi työ tuovat ihmismielelle rekkalaisteittain käsiteltävää siinä missä avioero tai läheisen ihmisen kuolemakin. Muuttuminen vaatii
-
Marian mielestä: Yksin ei ole sama kuin yksinäinen
13/04/2015 Duración: 03minYksin olemisella on suomen kielessä jotenkin surullinen sivumaku, ja aivan turhaan. Se rinnastetaan ajatuksissa yksinäisyyteen, vaikka kyseessä on kaksi täysin eri asiaa. Yksinäisyys - siis se, että ihmisellä ei tahdostaan huolimatta ole ystäviä, on todellinen ongelma. Muunlainen yksin oleminen tai peräti yksin eläminen ei sitä ole. Siitä huolimatta me puhumme erakoista ja yksinäisistä susista. Minusta yksin olemisen maine tulisi korjata. Englannin kielessä on kaunis sana, joka kuvaa itsekseen olemisen rauhaa ja autuutta: solitude. Jotta siitä voi nauttia, pitää ensin päästä yli yksin olemisen pelosta. Moni sitä nimittäin pelkää. Yksin olemisen pelon eräs ilmenemismuoto on sinkuille tarkoitettujen seuranhakupalveluiden valtava määrä. Silmät kiiluen yksineläjä klikkailee vieraita kasvoja ajatellen, olisiko tuo tai kenties tuo se, jonka avulla minusta tulisi me. On toki sinkkuja, joille yksin eläminen ei ole mikään ongelma. Silloin se tuntuu olevan sitä ympäristölle. Tuttavat tiedustelevat mahdollisis
-
Marian mielestä: Neuvoja rakkaudenetsijöille
30/03/2015 Duración: 05minRakastaa ja tulla rakastetuksi. Sitä me kaikki kaipaamme - myönsimmepä sen tai emme. Jos olet onnesi löytänyt, pidä siitä kiinni. Jos vasta etsit, tässä tarjolla ainakin yhden sydämen kautta koeteltuja neuvoja kaikille rakkautta hakeville. Lopullinen testaaminen jää kuitenkin jokaisen omalle vastuulle. Älä etsi väkisin. Jos tavoitteenasi on vain löytää rinnallesi toinen ihminen, käy helposti niin, että otat kenet tahansa. Vaikka väärän. Se tie vie sydänsuruihin. Helpompaa - joskin hitaampaa - on opetella olemaan yksin ja vastaanottaa rakkaus sitten, kun se oikeasti tulee kohdalle. Mikään ei kaunista ihmistä niin kuin terve itseluottamus. Luota siihen, että olet ihana. Silloin säteilet juuri sille ihmiselle jolle pitääkin, ja silloin tämä ihastuu siihen mitä oikeasti olet; ei siihen, mitä yrität esittää. Kun tapaat kiinnostavan ihmisen, kuvittele hänet ilman ammattia, asemaa tai omaisuutta. Jos hän viehättää sinua edelleen, tiedät, että olet ihastunut persoonaan, et hänen ulkokuoreensa. Ihmissuhdetta ra