Marian Mielestä

Olen saanut paljon palautteita viime viikon kolumnistani, jossa kerroin miltä köyhyys tuntuu. Kiitos niistä. Moni on myös kysynyt, miten rohkenen puhua jostain niin henkilökohtaisesta. Minulla ei ole taustassani mitään hävettävää. Vaikka olen kasvanut köyhyydessä, olen saanut kotoani vahvan henkisen perinnön, jota kannan ylpeydellä. Silloin nuorempana en osannut ajatella asiaa niin. Lama-aika oli hävettävää, pelottavaa ja ahdistavaa. Selviytyäkseni rakensin paksun suojakuoren, jonka onneksi sittemmin olen pystynyt hajottamaan. Nyt kun ikää on tullut lisää, pystyn jo näkemään kokemusteni arvon. Teini-ikäisenä luulin, että minun perheeni oli ainoa, jota työttömyys ja köyhyys koskettivat, vaikka kotipaikkakunnallani yli joka viides aikuinen oli silloin työtön. Asioista ei vaan puhuttu. Olen yksi monista laman lapsista. Nyt tiedän, että monien asiat olivat silloin vielä paljon huonommin. Oli perheitä, joissa koettiin konkursseja ja jopa itsemurhia. Minun tarinani lienee yksi tavallisimmista; yksinhuoltajap

Professori Alf Rehn kirjoitti jokin aika sitten Helsingin Sanomissa osuvan kolumnin köyhyydestä. Siinä hän totesi, että köyhyyttä on vaikea ymmärtää, jos ei ole koskaan itse ollut köyhä. Köyhyys kun on niin paljon muutakin kuin tulojen vähyyttä. Köyhyys on kokonaisvaltainen kokemus. Mutta miltä köyhyys sitten tuntuu? Minäpä kerron. Köyhyys tuntuu hävettävältä. Köyhää hävettää, kun ei pysty itse hoitamaan omia välttämättömiä menojaan. Hävettää, kun laskujen eräpäivistä pitää neuvotella. Hävettää, kun puhelinliittymä katkaistaan. Hävettää, kun on kuljettava kuluneissa vaatteissa, koska rahaa uusiin ei ole. Hävettää, kun joutuu lainaamaan tuttavaltaan parikymppiä voidakseen ostaa syntymäpäivälahjan omalle lapselleen. Köyhyys tuntuu väsymykseltä. Yöllä ei tule uni, koska pimeät ja yksinäiset tunnit kuluvat miettiessä, onko tilanteesta koskaan ulospääsyä. Väsymys on myös henkistä. Köyhä on väsynyt ainaiseen taisteluun arjessa selviytymisestä. Väsynyt ikuiselta tuntuvaan murehtimiseen. Köyhyys tuntuu vihalta. K

Hei mies. Olet ehkä joskus ihmetellyt, miksi naisella menee niin paljon aikaa laittautumiseen. Hän herää aamulla aikaisemmin kuin sinä, mutta on silti valmis vasta sinun jälkeesi. Mikä ihme sillä kestää? On tullut aika raottaa kylpyhuoneen ovea naisen vuorolla. Ensinnäkin, oikeasti naisella ei kestä pitkään. Päin vastoin, naisen aamutoimihetki on tehokkaan ajankäytön taidonnäyte, kun vertaa kylppäristä ulos tulevaa daamia siihen viiliolentoon, joka sinne hetkeä aikaisemmin on mennyt. Laittautumiseen ei käytetä yhtään hukkaminuuttia. Kylpyhuoneen vallannut nainen laittautuu sekä itseään että muita varten - tunteakseen olonsa varmemmaksi ja osoittaakseen kohteliaisuutta lajitovereille. Laittautuva nainen tekee yleensä ainakin seuraavat toimet. Huomioi, että niiden järjestys ja yksittäisiin toimiin kuluva aika vaihtelee yksilöittäin. Hampaiden harjauksen nainen hoitelee samassa ajassa kuin sinäkin. Sitten alkavat eroavaisuudet. Suihku: minimissään kymmenen minuuttia. Aikaa kuluu hiusten vaahdotukseen, hoit

Kakku on parempaa kuorrutettuna, samoin munkki, pipari ja muffinssi. Miksei siis elämäkin? Marian reseptillä teet arjestasi maistuvampaa. Kuorrutettuun arkeen tarvitset seuraavat ainesosat: Yksi oma elämä. Leivo elämä huolella. Mausta taikina rakkaudella, tavoitteilla, unelmilla ja omilla mielenkiinnon kohteilla. Pikantin vivahteen saat muutamasta kyyneleestä. Sekoita kunnolla - lopputulos palkitsee vaivan. Paista miedossa lämmössä kunnes elämä on sopivan kuohkea. Tämä on tärkeää, sillä hyväkään kuorrutus ei pelasta palanutta tai raa’aksi jäänyttä elämää. Kuorrutuksen voit sekoittaa vapaasti seuraavista ainesosista: Ystävällisiä hymyjä Toisille avattuja ovia Vilpittömästi annettuja kohteliaisuuksia Kiitoksella vastaanotettuja kohteliaisuuksia Rauhallisia kävelyjä luonnossa Kukkakimppuja joko saatuna, annettuna tai itselle hankittuna Paljain varpain kävelyä Tunnelmallisia autoajeluja kesäyössä Yhdessä nautittuja aamiaisia Halauksia ja hyväilyjä Uteliaisuutta Työ- tai ystäväporukan kanssa nautittuja, läp

Kun aikuinen nainen aloittaa vuosikausien tauon jälkeen uudelleen deittailun, on hän täysin erilaisessa tilanteessa kuin nuorempana. Tarjolla on monenmoista ihmeteltävää, sanan kaikissa merkityksissä. Tässä muutamia aikuisen naisen havaintoja. Aikuinen nainen löytää itselleen seuraa. Hän tietää, että tapoja siihen on monia. Aikuinen nainen lähtee mielellään ulos, jos pyyntö tulee kiinnostavalta mieheltä. Ja jos tällainen mies ei ota yhteyttä, nainen tekee aloitteen itse. Mutta vaikka nainen olisi miten aikuinen, ensitreffit jännittävät häntä ihan yhtä paljon kuin joskus teininä. Yhtäkkiä hän on kuin nuori tyttö, joka pohtii omaa viehätysvoimaansa ja sitä, haluaakohan mies tavata uudelleen. Toisaalta aikuinen nainen tuntee itsensä niin paljon paremmin kuin joskus nuorena, että jos homma ei toimi, hän ei lähde toisille tärskyille vain miestä miellyttääkseen. Iän tuomaa bonusta on sekin, että lupaavalta vaikuttaneen virityksen mahdollisesti kaatuessa aikuisen naisen itsetunto ei kaadu siinä mukana. Aikuisen

Tiedät varmasti, miltä tuntuu, kun epävarmuus kalvaa sisällä. Sellainen nalkuttava ja ärsyttävä ääni, joka väittää, että asiat menevät pieleen. Se rakentelee kauhuskenaarioita siitä, mitä ikävää ehkä tapahtuu, ja mitä enemmän sitä kuuntelet, sitä enemmän se lisää kierroksia. Se tuntuu painona jossain vatsan ja rinnan seutuvilla. Jossain siellä, mitä sieluksikin kutsutaan. Tuo tunne on elämän vastakohta. Se on pelko. Ja se on pirullinen pelko; sellainen, joka on läsnä vain omassa mielessä, ilman mitään konkreettista syytä. Joskus on ehkä tapahtunut jotain ikävää, mikä saa sinut pelkäämään nytkin, vähän kuin varmuuden vuoksi. Ihminen suojelee itseään tulevilta vastoinkäymisiltä. Jokaisella on taustallaan suruja, ja mitä enemmän niitä on, sitä vahvemman suojakuoren me rakennamme. Panssaroimme itsemme kolhuja vastaan jo etukäteen. Se on inhimillistä, mutta myös traagista. Mitä enemmän itseämme suojelemme, sitä enemmän olemme tekemisissä elämän vastakohdan kanssa. Sillä mitä elämää se on, jos ei voi iloita, k

Tämä on ylistyspuhe fyysiselle rakkaudelle. Sille kun ihot kohtaavat, hengitys tiivistyy ja muu maailma unohtuu. Kauneimmalle asialle, jota kaksi aikuista voivat keskenään harrastaa. Suoraan sanottuna ja kiertelemättä: tämä on ylistyspuhe seksille. Onko hekumallisempaa tunnetta kuin se, kun oikein haluttaa ja sitten saa haluamansa? Väitän että ei. Seksi on aikuisten leikkiä, tapa kokea äärimmäistä läheisyyttä ja hellyyttä. Luonnollinen keino rentoutua ja nauttia. Siksi on surullista, että seksiin liittyy niin paljon turhaa vallankäyttöä, estoja ja häveliäisyyttä. Kuka häpeää vartaloaan, kuka taitojaan, kuka suorituskykyään. Nainen ehkä jännittää, mitä mies miettii, kun paljastuu, että osa muodoista onkin topattujen alusvaatteiden ansiota ja raskauden jäljet nähtävissä vartalolla. Mies saattaa jännittää omia mittojaan tai taitojaan. Väitän, että kun tositilanteeseen päädytään, millään näistä ei ole väliä. Halu syttyy muusta kuin siitä mitä on vaatteiden alla. Vetovoima syntyy aivoissa jo ennen kuin yhtään

Olen kyllästynyt jossitteluun. Olen kyllästynyt siihen niin perinpohjaisesti, että olen lopettanut sen kokonaan. Olen tästä elämästä jo oman osuuteni jossitellut. Aikaisemmin nimittäin jossittelin mahdollisilla menneisyyksillä ja potentiaalisilla tulevaisuuksilla monta vuotta, kunnes olin lopen uupunut paikallaan junnaamiseen. Oli pakko ottaa selvää, mikä oikeasti on mahdollista, ja se onnistui vaihtamalla sana ‘jos’ sanaan ‘kun’. Tajusin, että jossittelussa on aina vähän selityksen makua. Jossittelu on helppoa, siitä kun ei seuraa mitään. Samalla syyn voi vierittää itseltä kumppanille, pomolle, naapurille tai vaikka maailmankaikkeudelle. Jossittelu on tapa kiertää vastuu oman elämän ratkaisujen suhteen. Samalla jossittelu avaa oven ihanaan fantasiamaailmaan, jossa voi kuvitella elämästään minkälaisen tahansa. Todellisuus ympärillä pysyy kuitenkin samana niin pitkään, kun ei uskalla muuttaa jossia toiminnaksi. Voisinko paremmin, jos nukkuisin enemmän? Jaksaisinko juosta maratonin, jos harjoittelisin kun

Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa olet tekemässä isoa päätöstä, ja olet kahden vaiheilla. Kaikki järkisyyt ovat yhden ratkaisun puolella, mutta silti jokin sisälläsi kirkuu vastaan. Kumpaan luotat, järkeen vai tunteeseen? Minä elin monta vuotta järjen varassa. Se oli turvallista elämää. Oli - siihen asti, kunnes tajusin, että en viihtynyt siinä elämässä ollenkaan. Kun riittävän pitkään valitsee asioita vain sen perusteella, mikä on yleisesti hyväksyttyä, turvallista ja järkevää, voi matkan varrella unohtaa itsensä kokonaan. Lopulta on tilanteessa, jossa mikään ei enää tunnu hyvältä, eikä enää edes järkevältä. Järkiperusteisia päätöksiä voi analysoida ja jauhaa loputtomiin. Voi tehdä listoja asioiden hyvistä ja huonoista puolista, punnita faktoja ja kysellä toistenkin mielipiteitä. Tämä on ihan viisasta tiettyyn pisteeseen asti, mutta silloin kun sydän putoaa kyydistä, on viisaus jo kaukana. Hyvä ystäväni sanoi minulle vuosia sitten näin: Kaikkea ei tarvitse analysoida. Luota tunteeseen. Aloin vähitelle

Mukavuudenhaluinen nautiskelija tässä terve! Laiskaksikin joku voisi sanoa. Käytän mieluiten aikani muuhun kuin arkiaskareisiin. Silti pidän paljon siisteydestä ja järjestyksestä. En kestä sekasotkua, likaa, kiirettä tai hoitamattomia tehtäviä. Siksi olen eliminoinut ne elämästäni kokonaan seuraavilla, huippuunsa hiotuilla rutiineilla. Laitan likaiset astiat astianpesukoneeseen välittömästi ruuanlaiton ja ruokailun jälkeen. Astianpesukoneen napsautan päälle iltapalan jälkeen. Aamulla laitan puhtaat astiat kaappeihin. Astioita ei siis koskaan kerry tiskialtaaseen tai pöytätasoille - eikä myöskään likaa, sillä pyyhkäisen pöydät aina ruokailun jälkeen. Käytetyt vaatteet riisun suoraan pyykkikoriin. Kun pyykkiä on kertynyt sopiva määrä, pesen koneellisen. Tai kone pesee - minä röhnötän sohvalla katsomassa televisiota. Kun pyykit ovat kuivuneet, taittelen ne saman tien komeroihin. Joka ilta valitsen seuraavan päivän vaatteet, ja silitän ne, jos tarvitsee. Näin voin nukkua aamuisin vähän pidempään. Myös laukut