Marian Mielestä
Marian mielestä: Kuumien tiskivesien puolesta
- Autor: Vários
- Narrador: Vários
- Editor: Podcast
- Duración: 0:03:18
- Mas informaciones
Informações:
Sinopsis
On olemassa ainakin kolme erilaista tapaa suhtautua asioihin, joita elämänsä aikana kokee ja tekoihin joita tekee. Yksi on ajatella, että jos jotain tarpeeksi haluaa, sen myös saa. Isot ratkaisut ovat omissa käsissä, ja ihminen voi itse muokata kohtaloaan. Toinen tapa on luottaa johdatukseen. Että ne asiat tapahtuvat, joiden on tarkoitettukin tapahtuvan - tekipä ihminen itse mitä tahansa. Kolmas tapa on uskoa hyvien tekojen tulevan palkituiksi. Niin makaa kuin petaa, sitä saa mitä tilaa, ja niin edelleen. En täysin usko näistä mihinkään, mutta samalla uskon niihin kaikkiin. Uskon siihen, että elämä on elämää vasta, kun se tuntuu voimakkaasti omalta. On oikein tavoitella haluamaansa, vaikka joissain asioissa heittäytyisikin elämän kuljetettavaksi. Saa myös odottaa saavansa hyvää, jos sitä itsekin antaa. Sitä ei välttämättä saa sieltä mihin sen itse laittaa, mutta jostain kuitenkin. Tärkeintä on, että elämä ei ole mieto kompromissi, jossa mikään ei lopulta ole täysin tyydyttävää. Siinä vaiheessa kun arki tu