Sinopsis
Suomalaiset virkamiehet, poliitikot, lobbarit ja muut asianosaiset kulkevat jatkuvasti Brysselissä ajamassa eturyhmiensä asioita ja seuraamassa miten heille tärkeiden asioiden tilanne kehittyy.Brysselin koneessa kysytään mitä asioita yritetään ajaa ja millä keinoin. Kuinka tehokkaasti ja miten Brysselin kone jyskyttää? Kenelle on tulossa säästöä kenelle taas rahanmenoa?Toimittajana Maija Elonheimo.Tuottajana Juha Kulmanen.Yle Radio 1 keskiviikkoisin klo 10.05.
Episodios
-
Mitä katolinen kirkko EU:lta haluaa, Mikko Ketola?
10/11/2021 Duración: 54minMiten EU:n perustajahahmojen katolisuus näkyi siinä, minkälaiseksi EU kehittyi? Mihin poliittisiin kiistoihin katolinen kirkko on osallistunut ja osallistuu? Ja miksi paavi ei toisen maailmansodan aikaan aikoinaan tuominnut natsismia, vaikka paavi on tuominnut riistokapitalismin ja ehkäisynkin? Ja miksi paavi kannatti aikoinaan vahvasti EU:n itälaajenemista? Haastateltavana on dosentti Mikko Ketola Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miksi Italia ei tunnu pääsevän mafian otteesta eroon, Anton Monti?
03/11/2021 Duración: 54minMinkälainen on italialainen mafiaorganisaatio Ndrangheta, jolla on 45 000 jäsentä, jonka liikevaihto on 53 mrd euroa ja joka on levittäytynyt EU-alueelle ja muualle maailmaan? Miten se harjoittaa jättimäistä kokaiinikauppaansa ja muuta rikollista toimintaansa? Millä tavoin EU-rahoja valuu tälle järjestölle? Ja miten se suhtautuu EU:hun? Entä miltä vaikuttaa Italian taloudellinen tilanne nyt ja onko EU:n koronaelvytyspaketin rahoista Italian pelastajaksi. Näistä asioista puhuu tietokirjailija Anton Monti, joka on kirjoittanut kirjan ”Maailman vaarallisin rikollisjärjestö Ndrangheta”. Ohjelman toimittaja on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miten innokkaasti eri puolilla EU:ta valmistaudutaan vähähiiliseen energian käyttöön, Pami Aalto?
27/10/2021 Duración: 54minMitä ovat ne paineet, jotka vaikuttavat energian hinnan kehitykseen EU-alueella? Mitä siitä seurauksia sillä on, kun tulevaisuudessa EU-alueella siirrytään yhä enemmän eri tavoin tuotettuun sähkön käyttöön pois fossiilisten polttoaineiden polttamisesta? Miltä vaikuttaa nyt Venäjältä tuotavan maakaasun saatavuuden tulevaisuus? Ja millä tavoin ja miten innokkaasti eri puolilla EU:ta valmistaudutaan vähähiiliseen energian tuotantoon? Haastateltavana on Jean Monnet -professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miksi EU-maiden on tärkeää vastata veloistaan ilman muiden maiden apua, Martti Hetemäki?
20/10/2021 Duración: 54minMitä seurauksia on EU-maiden velkaantumisella? Ja jos isompi inflaatioon tulossa niin mitkä syyt siihen johtavat? Ja mitä paineita silloin EKP:llä on nostaa korkoja ja lopettaa nykyisen kaltainen maiden velkakirjojen osto jälkimarkkinoilta? Ja entä miten tärkeää on noudattaa EU:ssa sitä no bail out- sääntöä, jonka mukaan jokaisen eurovaltion on huolehdittava talousvastuistaan, kuten veloistaan, ilman toisten euromaiden apua. Ja mitä opittavaa meillä voisi olla USA:n tavasta noudattaa tätä no bail out-periaatetta? Haastateltavana on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston työelämäprofessori Martti Hetemäki, joka aiemmin on toiminut valtiovarainministeriön kansliapäällikkönä ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Ovatko EU:n kauppapolitiikan uudet käänteet Suomelle haitallisia, Timo Vuori?
13/10/2021 Duración: 54minMitä ovat nämä uudet USA:n ja EU:n kauppasuhteisiin liittyvät TTC-neuvottelut? Ja mitä seurauksia voi olla käytännön kaupantekoon, kun nyt komission esityksen mukaan EU:ssa pitäisi ottaa kauppasopimuksissaan huomioon vahvasti myös ilmastoa, työolosuhteita ja ihmisoikeuksia koskevia asioita? Entä ovatko EU:n kauppapolitiikan uudet käänteet Suomelle haitallisia vai hyödyllisiä? Ja mitä seurauksia maailmankauppaan on sillä, että korona aikana rahdin hinta on osin moninkertaistunut aiempaan aikaan verrattuna? Haastateltavana on Elinkeinoelämän keskusliiton kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miksi eurooppalaiset nyt kaipaavat niin vahvasti menneisyyteen, Antto Vihma?
06/10/2021 Duración: 54minNostalgia eli kaipuu menneisyyteen on nousussa myös Euroopassa. Nostalgialla on vahva voima, mutta miksi se on nousussa juuri nyt ja miten se ilmenee politiikassa. Ja mikä ajaa meitä EU-kansalaisiakin pohtimaan juuri nyt mitä oikeastaan menneisyydessä on tapahtunut ja miksi? Ja miksi juuri nyt niin moni miettii, voisiko menneisyydessä vallitsevaan asioiden tilaan jollain lailla palata. Ja mihin yhteiskunnalliseen tilaan eri ihmiset haluaisivat palata? Haastateltavana on tutkimusprofessori Antto Vihma Ulkopoliittisesta instituutista. Toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Vaikuttavatko Saksan vaalit EU:hun mitenkään, Juha Jokela?
29/09/2021 Duración: 54minMiten Saksan vaalitulos ja vallan vaihtuminen Saksassa vaikuttaa EU:hun? Minkälaisia poliittisia asetelmia ja keskustelujen teemoja mahtaa olla odotettavissa Ranskan vaaleissa ensi keväänä? Mihin suuntaan ovat kehittymässä EU-maiden väliset yhteisvastuut ja mihin suuntaan on kehittymässä keskustelu yhteisvastuista? Ja miltä vaikuttaa komission suunnittelema 144.4 miljardin euron sosiaalinen ilmastorahasto, jonka rahoituksesta puolet kerättäisiin suoraan jäsenmailta ja puolet otettaisiin EU-budjetista osana siitä rahamäärästä, joka saadaan päästökaupasta? Haastateltavana on ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Pitäisikö Suomen valvoa ärhäkämmin kansallisia etujaan, Markku Jokisipilä?
22/09/2021 Duración: 54minAjaako Suomi omia etujaan riittävän tiukasti EU-pöydissä verrattuna siihen, miten muut maat toimivat? Mihin suuntaan Suomen EU-politiikka on kehittynyt ja mitä haasteita sillä nyt on edessä? Ja miten todennäköistä on, että liittovaltiokehitys etenee EU:ssa? Mm. näistä asioista puhuu Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. Toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miksi EU-kriittiset voimat eivät ole isommassa iskussa EU:ssa, Riikka Purra?
15/09/2021 Duración: 54minMiten hankalaa on vaikuttaa siihen, mihin suuntaan EU kehittyy, jos haluaa isommin muuttaa sen kehityksen suuntaa? Ja millä tavoin EU:n kehitystä kohti liittovaltion tapaista rakennetta vie se, jos maat velkaantuvat ja vanhoista EU:n velkasäännöistä ei enää pidetä kiinni? Entä miltä vaikuttaa nyt EU:ssa suhtautuminen pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin? Ja miltä vaikuttaa Suomen EU-politiikka? Haastateltavana on Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra, ja kertoo myös minkälaiset tunnelmat hänellä on nyt EU:n koronaelvytyspaketin suhteen. Toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Liukuuko EU kohti liittovaltion tapaisia rakenteita ja lisääntyviä yhteisvastuita, Risto Murto?
08/09/2021 Duración: 54minOnko Suomessakin syytä hyväksyä se, että EU on muuttumassa erilaiseksi, kuin mihin me olemme tottuneet? Ja pettikö meidän tiedustelumme, kun EU:n koronaelvytyspaketti tuli Suomelle niinkin yllättäen? Entä miten todennäköisesti EU:n koronaelvytyspaketin tapaiset järjestelyt todennäköisesti jatkumaan tulevaisuudessakin? Ja onko EU liukumassa vääjäämättä ja monin tavoin kohti liittovaltion tapaisia rakenteita ja lisääntyviä yhteisvastuita? Haastateltavana on työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone
-
Miksi EU:ssa halutaan tukea alueen ennestäänkin vahvaa aseteollisuutta, Timo Pesonen?
01/09/2021 Duración: 54minEU maista viedään EU:n ulkopuolisiin maihin paljon aseita, mutta miksi EU:ssa halutaan juuri nyt tukea puolustusteollisuutta ja miten? Ja miten omavarainen EU vois olla puolustusteknologian suhteen? Ja miksi myös avaruusasiat ovat muodostuneet EU:lle samoin kuin monille maailman maille tällä hetkellä niin tärkeiksi? Haastateltavana on Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruuden pääosaston pääjohtaja Timo Pesonen, joka on työskennellyt erilaisissa tehtävissä Euroopan komissiossa jo 90-luvulta lähtien. Ohjelman toimittaja on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miten tehokkaasti EU toimii ilmastonmuutoksen torjunnassa, Petteri Taalas?
25/08/2021 Duración: 54minNykytiedon valossa pahoja ongelmia ilmastonmuutoksen vuoksi on tulossa EU-alueellekin, mutta odotettavissa ei ole suoranaista maailmanloppua. Nimenomaan EU on ollut ja on edelleen hyvin aktiivinen ilmastonmuutoksen torjunnassa ja globaalisti tahtotila ilmastonmuutoksen torjuntaan on noussut ilahduttavasti Mutta mitä on tällä hetkellä järkevintä tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Haastateltavana on maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miten EU mahtaa selviytyä lisääntyvien konfliktien maailmassa, Katariina Mustasilta?
18/08/2021 Duración: 54minMiksi ja minkälaiset konfliktit maailmalla ovat lisääntyneet ja miten ne vaikuttavat EU:hun? Onko EU:ssakin nyt meneillään samoja kehityskulkuja, jotka maailmalla aiheuttavat konflikteja, ja miksi EU:ssa todennäköisesti kuitenkaan ei ajauduta niin pahoihin tilanteisiin kuin usein muualla? Ja mikä on koronan vaikutus konflikteihin? Ohjelmassa haastateltavana on tutkijatohtori Katariina Mustasilta Ulkopoliittisesta instituutista ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Jos Chile on Latinalaisen Amerikan eurooppalaisimpia maita, miksei se ole tulonjaoltaan tasaisempi?
28/07/2021 Duración: 54minMiksi vauras Chile, jota voi sanoa Latinalaisen Amerikan Suomeksi tai Pohjoismaiksi, ei vielä ole kehittynyt tulonjaoltaan tasaisemmaksi? Miksi siellä oli pari vuotta sitten isoja mielenosituksia ja miksi mielenosoitukset yhä jatkuvat? Onko politiikka siellä siirtymässä vasemmalle? Näistä asioista keskustellaan Brysselin koneessa, kun vietetään Yle Radio Yhden Latinalaisen Amerikan heinäkuuta. Maija Elonheimon haastateltavana on Eija Rotinen, joka on Suomen suurlähettiläs Chilessä Santiagossa. Ohjelmasta voi keskustella Twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone, ja se on osa Yle Radio 1:n Latinalaisen Amerikan heinäkuuta.
-
Miksi Latinalaisen Amerikan kulttuurissa ja politiikassa vieläkin näkyy vahvasti eurooppalaisuuden jäljet?
21/07/2021 Duración: 54minKun Latinalaisen Amerikan maat itsenäistyivät eurooppalaisten kuningasvaltojen alta 1800-luvulla ja muodostuivat tasavalloiksi, niin tasavaltoja ei maailmassa paljoa ollut. Mutta miksi ne tasavallat sitten kuitenkin olivat Latinalaisessa Amerikassa aika pitkään eräänlaisia näennäistasavaltoja, joissa käytännössä vanhaa perua oleva eliitti on pitänyt valtaa? Ja mihin perustuu se, että Latinalaisen Amerikan maissa maiden sisäinen solidaarisuus köyhempiä väestöryhmiä kohtaan usein on ollut heikkoa? Ja miten vahva toimija Yhdysvallat on ollut Latinalaisen Amerikan politiikassa? Ohjelmassa haastateltavana on Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Pekka Valtonen ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone
-
Minkälaisin motiivein eurooppalaiset valloittivat Latinalaisen Amerikan?
14/07/2021 Duración: 54minMyös Brysselin koneessa keskustellaan Latinalaisesta Amerikasta nyt kun vietetään Yle Radio 1:n Latinalaisen Amerikan heinäkuuta. Ja silloin puhutaan mm siitä, miten suhteellisen pieni eurooppalaisten joukko onnistui valtaamaan Latinalaisen Amerikan? Mikä oli Euroopassa se poliittinen tilanne, jossa Latinalainen Amerikka löydettiin ja sen valloitus aloitettiin? Miten raakaa oli asteekkikulttuuri verrattuna Latinalaisen Amerikan valloituksen aikojen eurooppalaiseen kulttuuriin? Ja mksi Latinalaiseen Amerikkaan tuulleet siirtolaiset eivät itse halunneet viljellä siellä maata? Haastateltavana on Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti ja tietokirjailija Pekka Valtonen ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Onko EU:lla mahdollisuuksia pärjätä kaupan avulla käytävissä valtakamppailuissa, Mikael Wigell?
30/06/2021 Duración: 54minMitkä ovat maailmassa eri valtioiden tavoitteet, kun ne käyttävät kauppapolitiikka tai yritystoimintaa välineenä omien poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseen ja mikä on EU:n asema tässä kamppailussa? Ja miten paljon EU:n pitää muuttaa omaa liberaalia kauppapolitiikkaansa, jos koko maailmankauppa on muuttamassa toimintatapaansa? Ja jos joku osapuoli ei pysty säilyttämään asemaansa kaupan ja yritystoiminnan avulla, miten iso riski on, että se haluaa säilyttää asemansa ja turvata etunsa perinteisin sotilaallisin keinoin? Haastateltavana on ohjelmajohtaja Mikael Wigell Ulkopoliittisesta instituutista ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskutella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Minkälaisia rahantekomahdollisuuksia EU-myönteisessä Irlannissa on nyt Suomen yrityksille, Raili Lahnalampi?
23/06/2021 Duración: 54minIrlannissa on menossa ympäristöystävällisen politiikan aika sekä EU:n politiikan että Irlannin oman politiikan vuoksi, ja resursseja on varattu ympäristöasioiden kuntoon saamiseen. Mutta minkälaista ympäristöosaamista suomalaiset yritykset ovat nyt myymässä Irlantiin? Ja miten Irlannin talouteen on vaikuttanut EU:ssa ärtymystä herättänyt Irlannin matala yhteisöveron taso? Ja miksi Irlannissa maanviljelijät eivät halua istuttaa metsää, vaikka syytä olisi? Haastateltavana on Suomen Irlannin suurlähettiläs Raili Lahnalampi ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Vauhdittavatko ajan haasteet ja tulevat Saksan ja ehkä Ranskankin vaalit EU:n integraatiota, Kimmo Elo?
02/06/2021 Duración: 54minOnko EU väistämättä kulkemassa kohti sellaista syvenevää integraatiota, ja järjestelmää, jossa EU:n valta lisääntyy ja EU:ssa päätöksiin ei enää vaadita yhtä usein kaikkien maiden yksimielistä hyväksyntää kuin aiemmin? Ja kun Saksan ja Ranskan sana painaa paljon EU:ssa, niin miten paljon tämänlaisen kehityksen vauhtiin ja suuntaan vaikuttavat ensi syyskuun Saksan liitopäivävaalien tulokset ja se, kenestä tulee Saksan seuraava liittokansleri? Ja miten vaikuttaa se, kenestä tulee ensi kevään vaaleissa Ranskan uusi presidentti? Haastateltavana on erikoistutkija Kimmo Elo Turun yliopistosta ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Hamuaako EU jo kohtuuttoman paljon päätösvaltaa sen suhteen, miten Suomen metsiä käytännön tasolla hoidetaan, Heikki Granholm?
26/05/2021 Duración: 54minOlisiko EU:n syytä tukea enemmän metsätaloutta jäsenmaissaan, sen sijaan että se keskittyy niin vahvasti säätelemään niiden metsien ympäristöasioita? Ja olisiko sen syytä hidastaa vauhtia metsiä koskevien säädösten uudistamisessa? Entä pyrkiikö EU säätelemään liian yksityiskohtaisesti sitä, miten jäsenmaissa metsiä hoidetaan? Ja mitä EU:n metsäpolitiikka merkitsee Suomen metsille? Haastateltavana on luonnonvaraneuvos Heikki Granholm maa- ja metsätalousministeriöstä ja toimittaja on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella Twitterissä aihetunnisteellla #brysselinkone