Sinopsis
Suomalaiset virkamiehet, poliitikot, lobbarit ja muut asianosaiset kulkevat jatkuvasti Brysselissä ajamassa eturyhmiensä asioita ja seuraamassa miten heille tärkeiden asioiden tilanne kehittyy.Brysselin koneessa kysytään mitä asioita yritetään ajaa ja millä keinoin. Kuinka tehokkaasti ja miten Brysselin kone jyskyttää? Kenelle on tulossa säästöä kenelle taas rahanmenoa?Toimittajana Maija Elonheimo.Tuottajana Juha Kulmanen.Yle Radio 1 keskiviikkoisin klo 10.05.
Episodios
-
Puolustaako EU omia arvojaan kauppapolitiikallaan vai suojaako se niillä ovelasti markkina-asemaansa, Saila Turtiainen?
19/05/2021 Duración: 54minEU tekee parhaillaan uutta kauppastrategiaansa ja pohtii kauppapolitiikkaansa. Tarkoitus on, että uuden kauppastrategian avulla myös vaikutetaan esimerkiksi ilmastonsuojeluun ja työoloihin eri maissa. Mutta käyttääkö EU samalla näitä asioista omien markkinoidensa suojaamiseen? Ja onko EU:lla parhaillaan viimeiset hetket vaatia muuta maailmaa noudattamaan sen omia arvoja kauppapoliittisissa sopimuksissa, ennen kuin EU:n asema maailmassa tulee heikkenemään? Ja onko silloin edessä eri tahojen arvojen taistelu kauppapolitiikan osana? Ja miten USA käyttää dollarin asemaa politiikan teon välineenä, kun se herättää EU:ssa ärtymystä? Haastateltavana on vanhempi tutkija Saila Turtiainen Ulkopoliittisesta instituutista ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miten omapäisesti uusissa jäsenmaissa on toimittu EU:n itälaajenemisen jälkeen, Heino Nyyssönen?
12/05/2021 Duración: 54minMiksi me tiedämme niin vähän siitä, miten itäisen EU:n maat ovat suhtautuneet EU:n itälaajenemiseen? Ja mitä itä on yleensä merkinnyt läntiselle Euroopalle? Kuinka paljon on ajateltu itää ylipäänsä jollain lailla toisenlaisen alueena? Ja jos, niin miksi? Ja kun esimerkiksi Unkari ja Viro ovat kehittyneet hyvin eri suuntiin itälaajenemisen jälkeen, mutta miten muut eri itäisen EU:n maat ovat kehittyneet? Haastateltavana on valtio-opin yliopistonlehtori Heino Nyyssönen Turun yliopistosta ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Tulkitaanko EU:n koronaelvytyspakettiasiassa EU:n sääntöjä huolestuttavan paljon, Kaarlo Tuori?
05/05/2021 Duración: 54minMinkälainen on demokratian tila EU:ssa ja miten viime aikojen kriisit ovat siihen vaikuttaneet. Miksi jäsenmaat on velvoitetut huomioimaan EU:n kokonaisedun omissa kannanotoissaan? Mitä eroa on käytännössä perustuslakivaliokunnan ja perustuslakituomioistuimen toiminnalla ja miten iso ongelma niissä on sen asian valvominen, ettei päivän politiikka vaikuta siihen, miten niissä perustuslakia tulkitaan? Ja millä perusteella on oikein, että jäsenmaat tulkitsevat EU-oikeutta esim. omissa perustuslakituomioistuimissan tai omassa perustuslakivaliokunnassaan. Haastateltavana on Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuori ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella Twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Millä vauhdilla ympäristönäkökulmat ovat tulossa meidän politiikkaamme EU:sta, Juhani Damski?
28/04/2021 Duración: 54minEU vaikuttaa monin tavoin siihen, miten ympäristöasioita Suomessa hoidetaan. Mutta miten hidasta on se, kun valkoposkihanhitilannetta yritetään ratkoa Suomessa ja EU:lla on säädöksensä asiaan liittyen? Ja miten tehokkaasti EU:n kaivosjätedirektiivi auttaa rajaamaan kaivostoiminnan aiheuttamia ympäristövahinkoja? Ja minkälaisia ympäristöä suojelevia vaikutuksia on suunnitteilla niiden rahojen käyttöön, joita Suomeenkin on mahdollisesti tulossa EU:n elvytyspaketista? Haastateltavana on ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski ja toimittajana on Maija Elonheimo. Haastattelu on tehty 23.4. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Minkälaisissa tapauksissa valtioiden velkaantuminen on nyt hyvä asia, Patrizio Laina?
21/04/2021 Duración: 54minMiten huolissaan kannattaa olla EU-maiden tämänhetkisestä velkaantumisesta? Milloin velkaantuminen kannattaa lopettaa? Kannattaisiko valtion velkoja antaa anteeksi? Ja jos kannattaa, niin millä tavoin? Ja mihin asioihin suunnattu ja miten tehty elvytys olisi nyt kaikkein hyödyllisintä talouden kehityksen suhteen? Tukia innovointiin yrityksille, vai jotain muuta? Haastateltavana on STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Kuinka Britannia on valloittamassa paikkansa maailmassa Brexitin jälkeen, Markku Keinänen?
14/04/2021 Duración: 54minKun Britannian talous syöksyi G7-maista eniten alas viime vuonna, niin tänä vuonna on ennustettu, että sen talous nousee G7-maista nopeimmin. Mutta mistä tämä saattaa johtua? Ja kun me emme vielä voi tietää tarkasti, miten brexit vaikutti Britannian talouteen, niin voimmeko ennustaa sitäkään mikä brexitin taloudellinen vaikutus pitkällä tähtäimellä jatkossa on? Ja kuinka on mahdollista, että Britannia on jo tehnyt lähes samat kauppasopimukset kuin EU:kin, EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja toimeliaana on tekemässä niitä lisää, vaikka ennustettiin, että näiden neuvottelujen polku tulee olemaan hyvin pitkä ja kivinen. Ja miten todennäköistä on, että Skotlanti saattaa erota Britanniasta ja liittyä EU:hun? Haastateltavana on Suomen Lontoon suurlähettiläs Markku Keinänen ja toimittaja on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miksi Tanska porskuttaa taloudellisesti niin hyvin, Vesa Vasara?
31/03/2021 Duración: 54minMiksi Tanska menestyy taloudellisesti niin hyvin? Ja miten sen maatalous voi olla niin kannattavaa? Ja entä minkälaista turvapaikkapolitiikkaaTanska on ajamassa? Ja miksi Tanskassa ollaan niin todella isosti kiinnostuneita USA:n politiikasta? Ja minkälaista politiikka se haluaa EU:n harjoittavan? Haastateltavana on Suomen Tanskan suurlähettiläs Vesa Vasara ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Eikö nykyinen EU:n koronaelvytyspaketti jääkään lajissaan viimeiseksi, Pentti Pikkarainen?
24/03/2021 Duración: 54minOnko elvyttäminen EU:n koronaelvytyspaketin avulla tehokasta? Miten paljon tässä EU:n koronaelvytyspaketissa oli kyse Saksan ja Ranskan pankkien pelastamisesta? Ja miten todennäköistä on, että nykyisen elvytyspaketin jälkeen tullaan ehdottamaan uusia paketteja? Entä miten tämän elvytyspaketin suhteen Suomessa kannattaisi toimia? Ja miten elvytyspaketin yhteydessä kannattaa suhtautua turvallisuuspoliittisiin näkökulmiin? Ja onko nyt aivan liian aikaista sanoa, oliko brexit Britannialle taloudellisesti hyvä vai huono ratkaisu? Haastateltavana on työelämäprofessori Pentti Pikkarainen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella Twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miten puolueiden kannatus muuttuu korona-ajan pitkittyessä, Mika Aaltola?
17/03/2021 Duración: 54minKriisin hetkiä usein käytetään hyväksi siten, että kriisin varjolla saadaan läpi asioita, joiden läpimeno muuten ei välttämättä onnistuisi. Miten tämä ilmiö nyt näkyy EU:ssa? Ja kuinka pandemioiden aikana yhteiskuntien ilmapiiri on yleensä muuttunut? Mitä kehitysvaihetta elämme nyt ja mihin suuntaan saatamme olla menossa? Entä mihin suuntaan poliittisten puolueiden kannatus todennäköisimmin kehittyy korona-ajan pitkittyessä? Ja mistä asioista kulloinenkin kehitys voi johtua? Haastateltavana on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella Twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Brysselin kone. Miksi portugalilaiset ovat niin EU-myönteisiä, Timo Riiho?
10/03/2021 Duración: 54minMiten entinen suuri siirtomaavalta Portugali on sopeutunut nykyiseen rooliinsa EU-jäsenenä? Ja miksi sisäpolitiikka Espanjassa ja Portugalissa on niin erilaista, vaikka nämä maat ovat muuten niinkin samantapaisia? Ja onko Portugalin suhteella entiseen siirtomaavaltaansa Brasiliaan lopulta mitään merkitystä, kun EU:n ja Brasilian suhteita mietitään? Haastateltavana on Helsingin yliopiston iberoromaanisten kielten emeritusprofessori Timo Riiho. Toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Haluavatko kunnat EU:lta mitään muuta, kuin mahdollismman vähän niitä velvoitavia asioita, Ulla Karvo?
03/03/2021 Duración: 54minNoin 50-60 prosenttia Suomen kunnissa päätettävistä asioista tulee jollain tavalla EU:sta. Mutta minkälaisia asioita Suomen Kuntaliitto loppujen lopuksi ajaa lobatessaan omia näkökulmiaan EU:lle Brysselissä? Ja miksi kunnat haluavat olla mukana vaikuttamassa EU:n päätöksiin, kun valtiot jo tuovat EU:hun valtioiden näkökulmaa? Ainakin Kuntaliitto on huolissaan siitä, määräytyykö niille mahdollisesti uusia velvoitteita EU-säädösten kautta ja jos määräytyy, mistä saadaan rahaa niiden velvoitteiden hoitamiseen. Mutta mitä isoja kuntien talouteen mahdollisesti vaikuttavia hankkeita EU:ssa on nyt juuri kehitteillä? Haastateltavana on Suomen Kuntaliiton Brysselin toimiston johtaja Ulla Karvo, ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Näkyvätkö EU:n tasa-arvoa tukevat direktiivit ja tavoitteet mitenkään kunnissa?
24/02/2021 Duración: 54minMiten EU:n vaikutus näkyy kunnissa? Kun tasa-arvo on yksi EU:n arvioista, niin huomaako sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisen mitenkään kuntien päätöksenteossa? Mikä vaikutus EU:n hankintadirektiivillä on ja voi olla naisten asemaan, kun kyseinen direktiivi vaikuttaa kuntien hankintojen ja kilpailutusten pelisääntöihin? Ja voidaanko naisten tasa-arvo ottaa huomioon silloin, kun mietitään minkälaisiin projekteihin EU:n rakennerahoja ja elvytyspaketin jaetaan? Ohjelmassa keskustelemassa ovat valtiovarainministerin EU-asioista vastaava erityisavustaja Riikka Pakarinen Keskustasta, kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo Perussuomalaisista, Puoluejohdon erityisavustaja Elisa Tarkiainen Kokoomuksesta ja SDP:n poliittisen valmistelun päällikkö Kaisa Vatanen. Mukana keskustelussa kommentoimassa ja esittämässä kysymyksiä on myös Eurooppanaiset ry:n jäseniä. Ohjelman toimittaja on Maija Elonheimo Ohjelmasta voi keskustella myös twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone
-
Miksi puolueet eivät halua selittää kunnolla EU-kantojaan, Tapio Raunio?
17/02/2021 Duración: 54minOnko se järkevää EU-politiikan avoimuuden kannalta Suomessa, että EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnaan kokoukset ovat suljettuja, eivätkä ulkopuoliset pääse niitä seuraamaan. Myöskään niiden kokouksien pöytäkirjatkaan eivät ole kovin yksityiskohtaisia. Ja olisiko hallituksen ollut syytä tuoda jo kesällä avoimemmin ja aktiivisemmin esiin asioista elvytyspaketista ja keskusteluttaa myös kunnoilla eduskuntaa niistä? Ja entä miksi puolueet eivät halua selittää selkeästi ja tarkkaan omia EU-kantojaan? Haastateltavana on valtio-opin professori Tapio RaunioTampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miksi et enää vastusta Suomen EU-jäsenyyttä, Tapio Bergholm?
10/02/2021 Duración: 54minMinkälaista oli vastustaa EU:hun liittymistä, silloin kun asiasta keskusteltiin ja siitä äänestettiin vuonna 1994. Silloin lopulta 57% äänestäneistä kannatti liittymistä, mutta ratkaisivatko tämän äänestyksen tuloksen lopulta maanviljelijöiden äänet, median suhtautuminen vai SAK:n kanta asiaan? Haastateltavana on Itä-Suomen yliopiston dosentti Tapio Bergholm, joka kuului itse siihen pieneen vähemmistöön sosiaalidemokraateista, joka vastusti EU:hun liittymistä. Mutta kannattiko Tapio Bergholmin mielestä nykytiedon valossa EU:hun menoa vastustaa, tai liittyä siihen, tai kannattaisiko siitä nyt erota? Ohjelman toimittaja on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi Keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone
-
Miksi EU on juuri nyt niin kiinnostunut Venäjän tilanteesta, Jussi Lassila?
03/02/2021 Duración: 54minMiltä Venäjän tilanne on vaikuttanut, ja miten iso merkitys on ollut Navalnyin toiminnalla. Mitä oppositiot Venäjällä haluavat? Mistä syistä Putinin suosio laskenut paitsi Venäjällä myös EU:ssa? Miten samanlaista on jo nykyään esimerkiksi helsinkiläisen hipsterin ja moskovalaisen hipsterin suhtautuminen asioihin? Ja mitä Venäjä eniten pelkää EU:ssa? Haastateltavana on vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miksi EU:n koronaelvytyspaketti on hyvä asia, Ville Niinistö?
27/01/2021 Duración: 54minMiksi koronaelvytyspaketti on hyödyllinen EU:lle ja Suomelle? Miten koronaelvytysrahat olisi kannattanut jakaa? Miksi EU:lle olisi hyvä saada lisää omia varoja? Minkälainen voisi olla EU:n yhteinen pakolaispolitiikka? Ja miten koronarokotteiden jakaminen EU:ssa maiden välillä etenee? Haastateltavana on europarlamentaarikko Ville Niinistö ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone
-
Onko EU:n olemassaoloa kohtaan kriittiselle tutkimukselle tilaa Suomessa juuri missään, Teivo Teivainen?
20/01/2021 Duración: 54minMiten tiedemaailman ja sen rahoituksen rakenteet vaikuttavat siihen, missä rajoissa meillä voi tehdä EU-kriittistä tutkimusta? Minkälaista tutkimusta EU:n myöntämillä isoilla horisonttirahoilla voi tehdä ja mitä ei? Miten ongelmallinen eurobarometri on tutkimusmenetelmänä? Ja minkälaisia kysymyksiä EU:ssakin tieteen etiikassa tällä hetkellä on? Haastateltavana on Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miten hankala oli EU:n alkuvaihe juuri keskenään sotineiden maiden projektina, Jari Eloranta?
13/01/2021 Duración: 54minMiksi juuri Eurooppa on alun perin on saanut niin lujan taloudellisen aseman. Ja miten vahvasti protektionistinen eli omia sisämarkkinoitaan suojaava ja myös kansallisvaltioiden asemaa turvaamaan pyrkivä yhteisö oli vuonna 1952 perustettu Euroopan hiili ja teräsyhteisö, josta sittemmin kehittyi EU. Ja onko EU itse asiassa juuri koskaan ollut globaalissa mittakaavassa arvojohtaja. Ohjelmassa haastateltavana on talous- ja sosiaalihistorian professori Jari Eloranta Helsingin yliopistosta ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.
-
Miten jännittävä viime ajat ovat olleet EU:n talouspolitiikan kannalta, Antti Ronkainen?
16/12/2020 Duración: 54minMiten isosti EU on luopunut itselleen aiemmin tärkeistä asioista hoitaakseen talouttaan tänä vuonna? Ja miltä talouspolitiikan jatko näyttää nyt kun Saksa on muuttanut talouspoliittista linjaansa ja Brexit on myös muuttanut valtakuvioita EU:ssa? Ja millä tavoin EKP:n pääjohtajan Christine Lagarden toiminta eroaa hänen edeltäjänsä Mario Draghin tavasta toimia ja viestiä asioista. Ja onko tosiaan viime vuosi ollut niin jännittävä talouspoliittisesti, että olemme eläneet politiikan tutkijoiden joulua jo etuajassa. Haastateltavana on väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Politiikan ja talouden tutkimuksen laitokselta Helsingin yliopistosta ja toimittajana on Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone
-
Miksi nykyinen EU-maiden välisten rahallisten tukien lisääntyminen on turmiollista, Sari Essayah?
09/12/2020 Duración: 54minMitä ongelmia on siitä voi seurata, että rahallinen tuki EU maiden välillä tuntuu olevan lisääntymässä? Ja entä siitä, kun EU:n rahoituskehys eli EU:n budjetti neuvoteltiin samalla kuin EU:n 750 miljardin euron koronaelvytyspaketti. Ja mitä riskejä siinä voi piillä Suomelle, kun Suomi vähän aikaa sitten hyväksyi pankkien kriisinratkaisurahaston aikaistetun käyttöönoton? Entä mikä poliittinen kuvio on sen takana, että EU haluaa lisää omia varoja käyttöönsä? Ja mitä siitä voi seurata? Haastateltavana on Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja entinen europarlamentaarikko Sari Essayah ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone