Sinopsis
Radio Suomen toimittaja Juha Blomberg lähtee harva se päivä ulos luontoon saadakseen elämyksiä. Tässä sarjassa "Blomis" kertoo kokemuksistaan tavallisena luonnon kuluttajana.
Episodios
-
Erikoisjoukot!
06/12/2024 Duración: 06minMielikuvitus on vahva väline. Sen avulla voi luoda maailmoja ja kertoa tarinoita laidasta laitaan. Satunnainen luontomiehemme on lyöttäytynyt mukaan erikoisjoukkoihin aseenaan verbaalinen mielikuvituksensa. Kaukopartio, Tassupartio, Valaspartio ja Meripartio voisivat olla erikoisjoukkojen nimiä, ainakin jos kysyy tarinankertojaltamme. Hypätään seikkailukertomuksen vietäväksi ja ihmetellään tapahtunutta muutaman minuutin kuluttua. Go Blomis go!
-
Bakun kokous painaa päälle!
01/12/2024 Duración: 06minSatunnainen luontomies Blomis on pahasti marraskuisissa tunnelmissa. Jotenkin kaikki tuntuu raskaalta ja pimeältä. Siihen vielä kun lisätään Bakun kokous joka painoi päälle usean viikon ajan, niin ei edes joulun lähestyminen tunnu tuovan valon pilkahdusta synkkyyteen. Ei kuitenkaan vajota ahdistuksen alhoon vaan yritetään vielä kaikki yhdessä. Koska jos inehmolla on edes aavistus pilkettä silmäkulmassa on myös olemassa toivoa. Ja toivoa kannattaa aina.
-
Hanurin henki puhuu
22/11/2024 Duración: 08minOnko Blomis aloittanut hanurinsoiton opiskelun vai mistä on kyse? Ettei vain olisi jälleen kerran tarkoitus johdattaa kuulijaansa harhaan epämääräisellä otsikoinnilla.
-
TIITIÄISEN LISTA JULKAISTU!
17/11/2024 Duración: 07minOnko Blomis nähnyt vihdoinkin töpökääpiötypäkön? Mututuntumalla vaikuttaisi siltä ettei, mutta innoissaan satunnainen luontoukkelimme taas vaikuttaa olevan. Höpöttelee jostain listasta, jonka julkaisua on odotettu pitkään maassamme. Ei kai sentään Tiit… No ei todellakaan se kuuluisa Supon kassakaapin lista, vaan tarjolla on ihan vaan leikkisää sananhelinää ja silmänlumetta muutaman minuutin verran. Mukana tämänkertaisessa sepitteellisessä seikkailukertomuksessa ovat myös päristäjäherttu, rusovatsamarjukka ja töpöliputtaja. Tuu kuulolle....
-
Järvilohen hintalappu
10/11/2024 Duración: 07minTapahtuipa taannoin eräällä pohjoisen joella eriskummallinen sattuma. Metsätyökone ajoi työhommissaan harvinaisen jokihelmisimpukkajoukkion yli. Ajoi monta kertaa. Niin monta, että monta raakkua tuhoutui. Tosi monta. Yhden tuollaisen rauhoitetun simpukan ohjeellinen korvausarvo on 589 euroa. Silloin, juttua uutisoitaessa, puhuttiin jopa miljoonakorvauksista ja jopa ministeri vaati vastuullisia tahoja maksumiehiksi. Jokohan maksut on hoidettu, kysyy BL:n kuuntelija Anttolasta. Suomen lainsäädännössä on rauhoitetuille eläimille määritelty ohjeelliset korvaushinnat. Tapauksia, joissa luontoa tarkoitushakuisesti tuhonnut henkilö olisi joutunut maksamaan korvauksia ei ole kovinkaan paljoa vaikka tapauksia saattaisi olla vaikka ja miten. Satunnainen luontomiehemme on aavistuksen tuohtuneena pohtinut tätäkin tapausta.
-
Onnea etsimässä
03/11/2024 Duración: 06minLuontomiehemme on tällä viikolla onnellisessa olotilassa. Mistä oikein on kyse? Onko jotain erityistä tapahtunut? Onko Blomis voittanut lotossa tai nähnyt töpökääpiötypäkön? Ehei sentään. Hän on vain kävellyt kaupunkiluonnossa aamuvarhain aistein avoimin ja nauttinut luonnosta saatavia onnea tuottavia pikkuisia juttuja. Siis tehnyt havaintoja. Oletko sinä koskaan löytänyt neliapilaa tai kokenut luontojutuista onnentunteita?
-
Lähtisitkö kanssani luontomatkalle?
27/10/2024 Duración: 07minOnkohan Blomiksen vallannut matkakuume, kun selailee luontomatkoja tarjoavien matkajärjestäjien nettisivuja? Kaikki kohteet vaikuttavat olevan tosi kaukana ja tarve olisi lentää tuhansia kilometrejä päästäkseen ihailemaan vaikkapa seeproja. Satunnainen luontomatkamiehemme on ehtinyt jo käydä monessakin telkkarin luonto-ohjelmista tutussa paikassa, mutta lähtisikö tänä päivänä haavematkalleen, jos ei tarvitsisi välittää mistään rajoitteista. Ja mikä se kohde olisi, jos näin pääsisi käymään? Oletko sinä käynyt safarilla bongaamassa kissapetoja tai jäätikön reunalla kävelevää jääkarhua? Lähtisitkö Blomiksen matkaan Costa Rican sademetsään?
-
Sarjakuvien luontosuhde
20/10/2024 Duración: 06minOnko luonto kamala niinkuin sarjakuvassa väitetään ja kiroileeko siili oikeasti? Sarjakuvissa seikkailee melkoinen joukkio luontoa ainakin ohuesti sivuavia otuksia, osa ihan oikeiden luontokappaleiden kaltaisia ja osa taasen enemmän mielikuvitusmaailmasta peräisin olevia. Blomis oppi lukemaan Aku Ankan myötävaikutuksella ja tuohon sarjakuvaan tutustuttuaan luontomiehemme mieli oli avoin sarjiksien ihmeelliseen maailmaan. Luetko sinä sarjakuvia vai pidätkö niitä kenties ihan “lastenjuttuna”?
-
Pandan jäljillä
13/10/2024 Duración: 05minSatunnainen luontomiehemme heräsi lokakuun alussa karvaaseen pettymyksen tunteeseen. Nimittäin eräs eläinlaji on poistumassa Suomesta ja Blomis ei ole sitä käynyt katsomassa, saati ottamassa siitä kuvaa. Ja kuten kaikki tietävät, ottamaton kuva on ikuisesti poissa. Kuusi vuotta siihen olisi ollut aikaa, mutta senkin ajan mainittu henkilö käytti ihan johonkin muuhun ja nyt hiekka tiimalasissa on valumassa loppuun tämän lajin havaitsemisen kannalta. Onneksi elämä jatkuu, mutta aina se ottamaton kuva harmittaa ja näkemätön laji kismittää. Ettei vaan tulisi uniin saakka tämäkin. Oletko sinä nähnyt isopandan eläintarhassa tai jopa livenä luonnossa?
-
Konupirkon kuorsaus ja muita tarinoita
04/10/2024 Duración: 06minMitä eroa on Kertulla ja Pirkolla? Ja tunteeko Blomis oikeasti isopirkon ja siskonsa pikkupiken? Että mitenkä? Suomalaisessa luonnossa kulkee yli 60 (kuusikymmentä) erilaista pirkkoa ja satunnainen luontomiehemme on täysin niiden lumoissa, ainakin kesäaikaan. Ja näin syksyllä pirkkoja voi muistella ja hyräillä vanhaa lastenlaulua, jossa lennätetään leppäkerttua ison kiven juureen. Näin juuri on tehnyt tällä viikolla pirkkobongarimme Blomis.
-
Raakun aarre
29/09/2024 Duración: 06minSatunnainen luontomies on taasen pohtinut luontosuhteemme erityisyyttä ja miten se heijastuukaan siihen todellisuuteen jossa elämme. Viime aikoina olemme saaneet kuulla, nähdä ja lukea lukuisista luonnon turmelemiseen johtaneista toimenpiteistä, jotka on pyritty selittämään yksittäistapauksiksi ja valitettaviksi vahingoiksi. Onko luonnolla mitään mahdollisuutta pärjätä eurojen julmassa puristuksessa? Kas tätä dilemmaa käsitellään tällä kertaa luontopainotteisessa viikkotarinassa nimeltään Blomiksen luonto.
-
Sieniretkellä Blomiksen kanssa (U)
22/09/2024 Duración: 06minOman elämänsä haisunahikas, satunnainen luontomiehemme on ulkoistanut itsensä lomalle välimerellisiin maisemiin, mutta vie silti meidät retkelle sienimetsään saakka. Onko hänellä sienikori matkassa vai mikä tuo vihreä on, jok’ heebomme selässä keikkuu? Blomiksen luonteen tuntien, kyseessä lienee valokuvausvälineitä sisältävä reppu ja tarkoituksena on varmaan tälläkin kertaa kuvata jotain luonnollisesti. Pääsikö sienigalleriaan limanuljasta, hitutötterö vai perinteinen punainen kärpässieni, kas siinäpä kysymys johon vastaus löytynee kuuntelemalla viikon jakso Blomiksen luontoa. (jakso on uusinta v.2023 syyskuulta)
-
Therian thereminin jäljillä
15/09/2024 Duración: 05minHaluaisitko olla joku eläin? Ryhdy therianiksi ja identifioidu vaikkapa norsuksi jos siltä tuntuu. Therianit ovat etenkin nuoria, jotka haluavat elää kuin rakastamansa eläin. Toiset ovat oman elämänsä norsuja ihan vain kotioloissa, kun taas toiset hankkivat norsupuvun ja kulkevat nelinkontin ainakin therian -tapahtumissa. Satunnainen luontomiehemme kiinnostui aiheesta ja mietti mikä eläin asuu hänen sisällään ja miksi juuri yksisarvinen. Onko Blomis turri, therian vai haluaisiko hän sittenkin thereminin itselleen? Mikä eläin sinä haluaisit olla? (kuvassa tekoälyn luoma ja Blomiksen maagisten editointitaitojen yhteistyönä syntynyt näkemys luontomiehestämme yksisarvisena)
-
Mustien lintujen viikko
08/09/2024 Duración: 06minKaikki Games of Thronesinsa katsoneet muistanevat kolmisilmäisen korpin. Hyvä. Tuo korpimetsien kätköissä ennenwanhaan elellyt mustanpuhuva lintu - kaksisilmäisenä tosin - on monien uskomusten ja tarinoiden palvottu otus. Nykyihmiselle korppi on yksi niistä varsin älykkäistä ja oppimiskykyisistä varislinnuista, jonka äänivalikoimasta löytyy huikea määrä talenttia. Oma luontomiehemme Blomis on täysin lumoutunut korppien äärellä ennenkaikkea siksi, että niitä löytyy myös kaupunkiympäristöstä nykyisin. Ei tartte enää inehmon lähteä korpivaellukselle korpin nähdäkseen. Oletko sinä nähnyt korpin tai kuullut edes korpin klonksutusta?
-
Metamorfoosin ihme ja toukan kumma
25/08/2024 Duración: 06minBlomis on taas lueskellut lastenkirjoja ja selaillut levykaupan tarjontaa. Ei tosin yhtäaikaa, mutta kuitenkin lopputulemana on pohdiskelua muodonmuutoksen sietämättömästä ihmeellisyydestä. Satunnainen luontomiehemme leijuu omissa verbaalisissa ulottuvuuksissaan kukasta kukkaan kuin kaunis heleä perhonen. Oletko sinä muuten nähnyt tänä kesänä toukkia?
-
Vielä(kö) on kesää jäljellä?
15/08/2024 Duración: 05minMamban “Vielä on kesää jäljellä” kuuluu iskelmäralleihin joihin satunnainen luontomiehemme ei vapaaehtoisesti karaokessa tartu. Mutta tarttuiko hän vapaehtoisesti onkeen kesän aikana ja pulahtiko vapaaehtoisesti vesielementtiin? Blomis on palannut (pakotettuna) kesälaitumelta aikoen pakista luontoasioista vapaaehtoisesti vuoden loppuun saakka, säännöllisesti joka viikko.
-
Musti- ja mansikoita!
25/06/2024 Duración: 07minSatunnainen luontomiehemme on tunnustuksellinen mies. Mutta onko hän myös marjanpoimija? Omien sanojensa mukaan satunnaisesti kyllä. Blomis on tällä kertaa pohtinut suomalaisen luonnon marjasatoa ja onnitellut itseään synnyttyään jokaisen oikeuksien luvattuun maahan. Musti- ja mansikoiden maailmassa ollaan tällä kertaa ja seuraava Blomiksen luonto on tarjolla vasta elokuun puolivälissä. Koska lomaakin on marjanpoimijamme pidettävä.
-
Juhannuksen horoskooppi
21/06/2024 Duración: 06minBlomis on kesän lapsi, vaikka onkin syntynyt lokakuun lopulla ollen horoskooppimerkiltään skorpioni. Millainen onkaan ihmisen poika, joka tähtikarttojen mukaan kulkee skorpionin taakka harteillaan? Onko sillä aikuisten oikeasti mitään väliä? Juhannuksen kunniaksi satunnainen luontomiehemme tutkii hieman asioita, jotka eivät ole biologialla saati muulla tieteellä selitettävissä. Mikä sinä olet horoskoopissa ja uskotko olevasi merkkisi kaltainen?
-
Tunteita ja tuoksuja
05/06/2024 Duración: 07minSatunnainen luontohenkilömme Blomis on kuljeskellut aamuyössä aistit avoimena ja nuuhkinut nenä pitkänä luonnon tuoksukarttaa. Ihmisoletettu ei saa omiin hajureseptoreihinsa samanlaisella tarkkuudella tuoksuja kuin esim. koiraoletettu, mutta pystyy silti tai juuri siitä syystä nauttimaan niistä pienistä hajujäljistä erittäin paljon. Mutta mikä tuoksu on eniten mieleen ja mikä hajuista tökkii? Ja onko sinulla lempituoksua suomalaisessa luonnossa?
-
Zen ja luonnon kunnossapito
28/05/2024 Duración: 07minLuontomiehemme tekee tänään tunnustuksen. Hän kertoo olleensa väärässä, mutta toivoo ettei väärässä olemisen ilosanomaa levitettäisi laajemmalti. Blomis on myös pohtinut Aku Ankan tekemiä ratkaisuja ja sitä miksei Matka Ixtlaniin ole hänelle enää suunnittelemisen arvoinen. Filosofista pohdintaako helteellä? Kenties. Kuuntele jos tohdit.