Maailmanpolitiikan Arkipäivää

Tuliko Tanskasta ihmelääke globaaliin ylipaino-ongelmaan?

Informações:

Sinopsis

Maailman väestö lihoo nyt ennennäkemättömästi. Jopa yli puolet ihmisistä on ennusteiden mukaan ylipainoisia vuoteen 2035 mennessä. Samaan aikaan Tanska rikastuu ihmisten liikakiloilla, sillä Euroopan arvokkaimmaksi yritykseksi on noussut laihdutuslääkettä valmistava tanskalaisyhtiö. Ohjelmassa kuullaan tanskalaisilta laihdutuslääkkeen käyttäjiltä kokemuksia sekä pohditaan, onko Tanskan kansantaloudelle kehkeytynyt lääkeyhtiön kansainvälisen menestyksen myötä jo Suomen taannoisen Nokia-riskin kaltainen tilanne. Yhdysvalloissa laihdutuslääke on kerännyt korkeasta hinnastaan huolimatta lukuisia käyttäjiä. Ohjelmassa kysytään yhdysvaltalaisprofessorilta, ovatko Yhdysvaltain ruoka- ja laihdutuskulttuuri tanskalaislääkkeen myötä muuttumassa. Lisäksi brittiläinen lihavuustutkija avaa rakenteellisia syitä sille, miksi ihmiset nyt myös köyhemmissä maissa lihovat. Ohjelmassa selviää myös Suomen ylipaino-ongelman laajuus. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman ovat toimittaneet Johanna Juntunen, Karoliina Ka