Marian Mielestä

Marian mielestä: Se väärä

Informações:

Sinopsis

Kuinka moni onkaan unelmoinut sen ainoan oikean löytämisestä! Ihmisestä joka olisi täysin sopiva juuri itselle, kuin mittatilaustyönä tehty. Kuulostaa sadulta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän uskon yhteen ainoaan oikeaan. Olen huomannut, että on mahdollista rakastaa monenlaisia ihmisiä. Tärkeämpää on oppia tunnistamaan se väärä. Se, jonka kanssa elämäänsä ei kannata viettää. Se väärä ei pyydä anteeksi. Parisuhteessa molemmat osapuolet tekevät jossain vaiheessa väärin, ja riitoihin tarvitaan aina kaksi. Suhteesta on mahdollista pitää huolta vain, jos kumpikin myöntää olevansa toisinaan täysi tollo. Se väärä ei myöskään anna anteeksi. Riidellessä hän palaa vanhoihin juttuihin, joiden piti olla jo sovittuja. Hän ikään kuin kerää ikuista todistusaineistoa sinua vastaan. Älä suostu sellaiseen. Se väärä toivoo, että olisit toisenlainen. Se voi ilmetä esimerkiksi niin, että hän vertailee sinua entisiin kumppaneihinsa tai tuttaviinne, arvostelee ulkonäköäsi, älyäsi tai tapojasi. Eli yksinkertaisesti saa s