Marian Mielestä

Marian mielestä: Rajatarkastuksia

Informações:

Sinopsis

Oletko ikinä pysähtynyt miettimään, keiden kaikkien annat vaikuttaa elämääsi? Määritteletkö itse mitä haluat tehdä ja kenen kanssa, vai oletko kuin marionetti, jota muut ohjailevat? Ei ole ollenkaan harvinaista, että aikuisen ihmisen itsenäistyminen on jäänyt vähän puolitiehen. Vaikka päällisin puolin näyttää siltä, että tekee ratkaisunsa itse, on omien rajojen puolustaminen monelle kuitenkin vähän vaikeaa. Pahimmillaan se voi olla sitä, että yrittää revetä kaikkialle, miellyttää kaikkia ja olla kaikkien kaveri, jotta kenellekään ei tulisi paha mieli. Silloin on jo suuressa vaarassa jättää itse itsensä heitteille. Ennen kuin tilanne pääsee näin pahaksi, kannattaa tehdä muutamia rajatarkastuksia. Sinulla on lupa itse määritellä, mitä jaksat ja mitä et jaksa. On aikoja jolloin jaksaa enemmän ja aikoja jolloin jaksaa vähemmän. Jos tuntuu siltä, että juuri nyt voimat riittävät vain perusarkeen, sinulla on oikeus kieltäytyä leipomasta mokkapaloja hyväntekeväisyysmyyjäisiin tai olla ottamatta ylimääräistä projek