Marian Mielestä

Marian mielestä: Näissä kengissä

Informações:

Sinopsis

En kirjoita päiväkirjaa. Valokuva-albumien suhteen olen luovuttanut jo ajat sitten. En käytä edes paperista kalenteria, johon jäisi muistoksi merkintöjä menneistä päivistä. Minun muistojeni säilytyspaikka on vaatehuoneeni hylly, jossa säilytän kymmeniä korkokenkiäni. Ne eivät ole kalliita merkkikenkiä, mutta minulle ne ovat tärkeitä. En ole aina ollut korkokenkänainen. Ne tulivat elämääni siinä vaiheessa, kun aloin vuosien etsimisen jälkeen ymmärtää, kuka olen, ja mitä elämältäni haluan. Niillä on kuljettu askeleita, jotka eivät unohdu. Esimerkiksi näissä mustissa kengissä lähdin entisestä kodistani ja muutin uuteen. En katsonut taakseni. Näetkö nämä luumunpunaiset huikean korkeat avokkaat? Niihin liittyy monta iloista muistoa. Ne olivat jalassani kun ajoin autollani halki kesäisen Suomen. Ne olivat jalassani myös, kun kävelin sydänystäväni kanssa hiekkatiellä ja kävimme tärkeän keskustelun. Eräänä elokuisena perjantaina vietin ne jalassani kesän hauskimman illan ja yön. Näissä kullansävyisissä avokka