Marian Mielestä

Jokunen vuosi sitten yövyin ensimmäistä kertaa erään miehen luona. Herättyämme hän valmisti meille aamiaista, ja minä sain istuutua valmiiseen pöytään. Menin hämilleni. Se tuntui intiimeimmältä hetkeltä koko vierailussa, sillä koskaan aikaisemmin kukaan ei ollut huomioinut minua niin. Kyseiselle miehelle teko oli itsestäänselvyys - kuten se varmasti olisi monelle muullekin. Minulle se ei ollut. Tunsin olevani vaivaksi. Miehen piti vakuuttaa minulle monta kertaa, että hän paistaa minulle munakkaan, paahtaa leivän, keittää kahvin ja jopa ravistaa tuoremehun minulle valmiiksi, koska haluaa tehdä niin. Minun oli vaikea sitä uskoa, koska olin tottunut toisenlaiseen. Ja ihminen tottuu kaikenlaiseen. Jopa siihen, että kiintymys on ansaittava, tai siihen, että omaa arvoa pitää jatkuvasti todistella. Samaa ilmiötä voi löytää kaikenlaisista suhteista. Työpaikoilta löytyy aina se, joka taipuu tekemään yli oman osuutensa todistaakseen kykynsä ja tarpeellisuutensa. Mutta vaikka miten uutterasti ja pyyteettömästi pai