Marian Mielestä

Elämä on valitsemista. Joudumme valitsemaan sekä merkittävissä elämän risteyskohdissa että lähes huomaamattomissa arjen käänteissä. Päivämme ovat täynnä pieniä ja isoja päätöksiä siitä mitä teemme ja miten teemme. Joskus päätökset ja valinnat tapahtuvat fiilispohjalta. Toisinaan se onnistuu, toisinaan ei. Joskus kannattaa tunnustella fiilistä tarkemmin ja edetä vähän analyyttisemmin. Sellaisissa tilanteissa olen havainnut hyväksi pohtia vaihtoehtoja kahden eri periaatteen avulla. Ensimmäinen periaatteeni on, että mitä teenkin, pyrin tekemään parhaani. Tiedän, että entisen perfektionistin suusta tämä kuulostaa pelottavalta ja ahdistavalta. Ennen se olisikin ollut sitä, mutta enää ei. Olen nimittäin oppinut, että oma paras ei ole vakio. Toisinaan parhaani on huippusuoritus millä tahansa mittarilla mitattuna. Toisinaan parhaani on keskinkertaista tai ei sitäkään. Se, mikä milloinkin on oma paras, riippuu monesta asiasta. Jos on surua, väsymystä, kiirettä tai muuta kuormaa, on ymmärrettävää, että silloin ei