Brysselin Kone

Eduskuntavaaleissa ratkeaa myös Suomen tuleva EU-politiikka

Informações:

Sinopsis

Mitä suomalaisillekin tärkeitä asioita EU:ssa todennäköisesti tulee esille seuraavan neljän vuoden aikana? Ainakin komission suunnittelema suvereniteettirahasto, jolla tuettaisiin yrityksiä EU:ssa, ja joka rahoitettaisiin mahdollisesti jäsenmaiden yhteisvelalla, tulee todennäköisesti olemaan iso puheenaihe. Samoin myös se, miten EU tulee vaikuttamaan Suomen metsien käyttöön ja ympäristöasioihin. Kiinnostavaa on myös, miten mahdollinen Suomen Nato-jäsenyys tulee vaikuttamaan siihen, miten helppoa Suomen on jatkossa pitää puolensa eri EU-asioissa. Haastateltavana on Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ja toimittajana Maija Elonheimo. Ohjelmasta voi keskustella twitterissä aihetunnisteella #brysselinkone.